sunnuntai 24. tammikuuta 2016

New Start

Heippa vaan kaikille vanhoille lukijoille pitkästä aikaa!
Kuten huomattu tää blogi on ollut aika kuoleman oma viime vuodet. 
Postauksia silloin tällöin, milloin mitäkin turhaakin turhempaa.


Noiden postausten aikana oon ollut aika hukassa mun elämässä ja mun elämässä ei oo ollut oikeesti mitään järkevää sisältöä. Pelkkää biletystä, juomista, juhlintaa ja sen sellasta turhaa.

Mun elämä on viime vuoden aikana muuttunut hyvinkin paljon. Onneksi miljoona kertaa parempaan suuntaan. En enää edes tunnista itseäni tosta bilettävästä ja juhlivasta tyypistä mitä mä olin vielä reilu vuosi sitten. No onneksi kaikelle tulee jossain vaiheessa loppu ja niin myös mun ton aikaselle elämälle.

Miten mun elämä sitten on tässä viime vuoden aikana muuttunut?
Alkuvuodesta aloin tapailemaan jotain maailman ihaninta, huipuinta ja parasta tyyppiä.
Nykyään tää tyyppi on mun avopuoliso ja tulevan pikkuprinsessan isä.

Muutettiin loppukesästä uuteen kaupunkiin ja nyt puolen vuoden jälkeen kotiuduttu ja viihdytty Tampereella todella hyvin.
En enään Lahteen muuttais, kun sieltä vihdoin päässy pois.
Ainoa mitä mä sieltä kaipaan on mun lähimmät ystävät ja isä.
Mutta me käydään sielä niin usein ettei sekään oo ollut ongelma.


Siinä lyhyesti mun viime vuoden tärkeimmät ja isoimmat muutokset.
Aikamoisesti on muuttunut, mutta päivääkään en vaihtaisi pois tai palaisi vanhaan!
Oon kasvanut ihmisenä ihan huimasti ja mun elämän arvot on muuttunut myös täysin.
En oo koskaan voinut näin hyvin, saatika ollut tyytyväinen omaan elämään.
Nyt mulla on kaikki mitä mä tarvin ja oon aina halunnut.
Vakaa parisuhde, rakastava mies, paras isä mitä toivoa voi meidän tulevalle bebelle, ihana koti ja kohta meidän  prinsessa vihdoin syntyy <3

Mä oon tässä odotusaikan pitkään miettinyt mitä mä tän blogin kanssa teen. Rupeenko vaan yhtäkkiä tänne päivittelemään raskaus juttuja ja sen sellasta kaikkien noiden vanhojen postausten perään.
Ei, ei se vaan jotenkaan musta ois toiminut niin.
Nää tulevat kirjotukset vaan tulee olemaan täysin erimaata, että koin parhaakseni poistaa kaikki vanhat ja aloittaa kirjoittamisen taas kokonaan puhtaalta pöydältä.
En kuitenkaan jaksanut aloittaa ihan täysin kokonaan uutta blogia, koin helpommaksi poistaa vanhat ja tehdä täys päivityksen tälle koko blogille.

Mun viimisin postaus jossa kerroin meidän yhteisestä treeni blogista, joka kesän alussa alotettiin, niin tosiaan siis tyssäsi siihen, kun mä plussasin melkein heti. Eli se jäi ihan alkumetreille tän raskauden myötä.

Jatkossa tää mun blogi tulee lähinnä keskittymään raskauteen ja kohta alkavaan vauva arkeen. Myös siinä sivussa mitä nyt mieleen juolahtaa, mutta pääosin edellämainittuihin.
Kaikki vanhat lukijat voi jatkaa seuraamista jos täysin uuden Annan jutut vielä kiinnostaa ja kaikki uudet lukijat enemmän kuin tervetulleita!
Toivottavasti muita äitejä ja tulevia äitejä myös eksyy tänne :)


Rakkaudella tulevaan Anna ! <3







2 kommenttia:

  1. Voi mitä ihania uutisia, olin niin onnessani kun huomasin instassa sun masun <3 paljon onnea, susta tulee ihana
    äiti :)!! Mä painiskelin kans ton blogini kanssa alkuraskaudesta ja nykyään se onkin täysin erilainen mitä ennen :) kivaa että jatkat kirjottelua, täällä ainakin lueskellaan mielenkiinnolla vauvajuttuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia kovasti<3
      Joo kyllähän tää on vaan niin iso elämänmuutos ja kasvu itsellekkin että pakosti muuttaa koko elämän :)
      Kiva kuulla, niitä tiedossa kun elämä pyörii niin täysillä tän vauva asian ympärillä, kuten varmasti myös sielä :))

      Poista