perjantai 5. helmikuuta 2016

RV 39+4

Enään muutama päivä olis jäljellä laskettuun aikaan.
Mua on nyt muutaman päivän vaivannut tajuton väsymys. 
Lounaan jälkeen oon aivan väsy ja tuntuu ettei silmät meinaa auki pysyä.
Oonkin nukkunut parin tunnin päikkärit sohvalla nyt parina päivänä. 
Kroppa ja olo tuntunut hyvin raskaalta.



Toivonkin, että tää väsymys ois jotain ennakoivaa kehon valmistautumista synnytykseen.
Oon yrittäny siivoilla joka päivä ja touhuilla jaksamisen mukaan. En kyllä oo huomannut siivoamisella olevan mitään edistystä synnytykseen.
T'änäänkin pessyt pari koneellista pyykkiä,perus keittiön jokapäiväinen siivoaminen ja vielä tässä illalla imuroin, muttei mitään vaikutusta kyllä.

Sain myös onneksi tossa eilen laitettua viimeiset pidennyksetkin päähän.
Nyt olis tukkakin huollettu valmiiksi, millä pärjätään seuraava 1-2kk.



 Alkaa jo tuntua kohta melko turhauttavalta, kun kokoajan kaikki kyselevät: "Joko jotain tuntemuksia? Onko vauva jo syntyny? Koita nyt saada se syntymään! Eikö vieläkään?" jne..
Jos tää olis mun tahdosta kiinni niin kyllä meidän prinsessa olis jo syntynyt.
Onhan se ymmärrettävää, että kaikki odottaa jo kovasti kun ollaan niin lähellä, mutta kuitenkin me varmasti ollaan ne jotka odottaa kaikista eniten, onhan hän meidän oma rakas vauva<3


Nyt ei oikein kirjoitus luista, niin palataan!
Hyvää viikonloppua kaikille <3
pus







<3A

tiistai 2. helmikuuta 2016

Päivä shoppaillessa

Tänään lähin ystävän kanssa päivällä Ideaparkiin shoppailemaan ja kiertelemään kauppoja.
Ajattelin, että nyt tulee ainakin hyvin käveltyä monta tuntia putkeen jospa vähän edistäisi pienen tuloa maailmaan. Kierreltiin kaupoilla nelisen tuntia ja sieltä tultiin vielä keskustaan käymään Kekäleessä, kun mun ystävä halus ostaa sieltä freddyt. Mentiin vielä sen jälkeen syömään nepalilaista.

Toive ajattelua, ettäkö ois mitään synntykseen viittaavaa tapahtunut. Ainoastaan pientä selkä särkyä havaittavissa ja jaloissa hiukan tuntuu kävely. Väsyttää ainakin, että luulisi unen tulevan hyvin.
 Kai mun pitää nyt vaan uskoa, ettei mitkään kotikonstit auta. Vauva tulee kun on valmis.

Ei ollut ainakaan turha shoppailu reissu. Löydettiinkin molemmat vaikka mitä osteltavaa.
Itselleni nyt en viiti vielä oikeen mitään vaatteita ostaa, vaikka kohta taas normi vaatteisiin voinkin pukeutua. Ostan uusia sitten kun niihin taas mahdun. 
Ostin itselleni yhden paidan, pari toppia, pitkän paidan, pari kynsilakkaa ja legginssit. En nyt muista oliko muuta.
Miehelle taisin löytää 8 paitaa, muutama t-paita ja loput pitkähihasia.
Vauvallekkin löytyi ihania juttuja. 
Eli kukaan ei jäänyt ilman, kaikille kolmelle löytyi jotain uutta :)


Cubuksesta nappasin pari lakkaa mukaa. Nude ja punanen.
Nyt kun en enää tällä hetkellä pidä rakennekynsiä, niin lakoille tulee kokoajan käyttöä. Vanha punanen olikin melko loppu ja nude lakkaa oon halunnu pitkää.


Parilla kerroksella tuli tosi peittävä kiva nuden sävy.
Pelkäsin ettei lopputulos oo yhtään peittävä, mut onneksi on!


Meiltä löytyi jo yks paketillinen noita samoja harsoja ja sitten valkosia.
Käytiin Name it liikkeessä ja ajattelin et ostan viel yhen paketin noita niin on ainakin reilusti, jos vauva puklailee paljon ja ei ehdi kokoajan pyykata. 
Noissa myös nätit kuosit ja ei tosiaan toi 8kpl paketti pahan hintainen, n.15e :)


H&M vauvan vaatteet on mun lemppareita kyllä. Ne ei oo pahan hintasia ja super söpöjä <3
Hennesistä siis loput. 
Vaaleanpunainen nalle takki ja housut. Sitten setti johon kuuluu body, housut ja pipo. 


Näitä molempia olin jo pari kk sitten katellu ja hypistelly tossa keskustan hennesissä, mutten kuitenkaan jostain syystä ostanu. Sitten ne olikin sieltä hyvin äkkiä loppunut.
Onneksi tuola sattui vielä olemaan jäljellä.
Vaaleanpunainen nalle asu taisi olla 14,95e & vaatesetti 9,95e 

Molemmat on musta ihan ylisöpöjä<3

Kaikki vauvan vaatteet on kyllä niin söpöjä, että ne kaikki voisi ostaa!



Vauvalla on kyllä paljon kaikkea ihanaa ja kohta varmaan enemmän vaatteita kuin meillä :D
Onhan hän ensimmäinen lapsi niin kaikki on niin uutta, ihmeellistä ja ihanaa. 
Mielummin ite ainakin oon tykänny et on kaikki hankinnat tehty ennenkun vauva syntyy niin sitten voi keskittyä vain pikkuseen eikä miettiä hankintoja tai pistää nyt tota miestä hermoilemaa tonne kaupoille et tarvii sitä tätä ja tota. Siitä ei tulis kyllä mitään :D

Vaatteitakin on joka kokoa jo johonkin 74cm asti. Ei nyt älyttömästi noita isoja mutta jo jonkun verran valmiina niitäkin. Ihan pieniä kokoja 50cm ei paljoa edes olla hankittu, kun ne on vaan niin hetken päällä. Enimmäkseen 56cm,62cm ja 68 cm kokoja.






<3A

maanantai 1. helmikuuta 2016

RV 39+0

Viimeistä viikkoa ennen laskettua aikaan viedään. 
Ei yhtään osaa vieläkään sisäistää ajatusta siitä, että oikeasti kohta odotus ohi ja mulla ei tätä masua enään oo. Tuntuu, että se on aina ollu tossa.
Vauva voi syntyä milloin vain ja sitä tässä odotellaankin kovasti milloin se hetki koittaa.

Tällä viikolla ei mennäkkään neuvolaan ollenkaan, vaan vasta viikon päästä jos ei vauvaa näy.
Mun olo on hyvä ja ei vieläkään merkkejä vauvan tulosta.
Vielä siis mennään isolla pallo mahalla toistaiseksi eteenpäin.




Vauvan liikkuminen vatsassa on ruvennut aiheuttamaan tosi pahoja vihlaisuja tuola alaosastossa.
Tuntuu aivan kuin joku tökkisi neulalla.
Neuvolassa sanottiin johtuvan luultavasti vauvan pään painosta ja liikkeen aiheuttamasta paineesta.
Onhan pää jo laskeutuneena tuonne lantioon niin ei ihme, että aiheuttaa painetta.

Yläselässä tuntuu särkyä jos pidemmän aikaa touhuaa jotain kotihommia tai muuta.
Johtuen vatsan isosta koosta ja lyhyistä käsistä, joudun tekemään kaiken yläselkä kumartuneena eteenpäin jotta ylettyisin joka paikkaan. 
Pöytien pyyhkiminen esimerkiksi meinaa olla aika haastavaa tai astioiden laitto kaappiin, kun minnekkään ei meinaa ylettyä.





Tämän päivän masukuvia.


Ostin yhden vauvakirjan jo raskauden alussa. Oon aina sitä mukaan täytelly, kun pystynyt.
Nyt alkaakin oikeestaan olla niin paljon täytettynä, ennen vauvan syntymää kuin mahdollista.
Musta ne on aivan ihania ja sitä on tosi kiva täytellä. Ei malttaiskaan oottaa et pääsee taas kirjottelee, kun baby syntyy. Siitä jää myös ihana muisto niin meille kuin sitten lapselle, kun hän on isompi.

Tilasin ifolorilta kuvia, joita oli siihen asti tullut otettua.
Liimailinkin kuvia kirjaan tossa hetki sitten.



Kun tonne vauvakirjaan ei kuvia mitenkään ihan älyttömästi mahdu, niin siitä sainkin idean hankkia ihan valokuva-albumin. Mä tykkään askarrella ja näperellä kaikkea tommosia niin heti vaan, kun on tarpeeksi kuvia tullut otettua lisää niin täytyy teettää taas uus erä.
Ja jotenkin paljon kivempi katsoa ihan paperi kuvia, eikä vaan jostain koneelta tai puhelimesta.

Tänään sitten käväsin Suomalaisessa kirjakaupassa ja mukaan tarttui valokuva-albumi ja uusi vauvakirja joka on tytölle tarkoitettu. Se on ihan erilainen, kun toi mun aikaisempi ostama ja sinne saa taas eri juttuja kirjotella. Sitä ei oikeastaan vielä voi alkaa kirjoitella, vaan se alkaa vasta vauvan synnyttyä.


Vauvan alkutaival niminen uusi vaaleanpunainen kirja ja kultainen albumi johon mahtuu 300 kuvaa.



Uusi vauvakirja pääsikin jo olemassa olevan viereen ikkunalaudalle pinniksen taakse.


Voi vitsiläinen mikä yllätys mua odotti postissa tänään. Mun ystävän oli tarkotus lähettää mulle hiusteippi postissa ja ihmettelin miks siitä tuli ilmotus, että on mennyt postiin.
Kun tosiaan kuvittelin hänen lähettäneen vaan sen hiusteipin.
Hain paketin ja paketti olikin aikamoisen kokonen. Ihmettelin et mitä muuta siel oikee on..
Kotii päästyäni avasinkin paketin ja voi että hän oli ostanut meille lahjaksi vauvan vaatteita<3
3 vaaleanpunaista bodya ja 2 pinkit pökät.

Aivan ihana yllätys mun ystävältä ja hänen äidiltä <3





Mun mies sai viime viikolla ihan huippu paidan lahjaks meijän ystävältä.
Hän oli käyny teettämässä M:lle ton paidan kun ei mistää löytäny.
Niin paras ! :D






<3A