torstai 25. elokuuta 2016

Synnytys

Kirjotin tosiaan jo yhen kerran mun synnytyksestä ihan kokonaan valmiin tekstin, mut sit en vaan uskaltautunut jotenkaan sitä julkasemaan. Onhan se senverta henkilökohtanen tapahtuma. Se on kuitenkin aihe joka monia kiinnostaa ja mäkin lueskelin muiden synnytysjuttuja jonkuverran vielä raskaana ollessani. Eli jos kokeilisin nyt uudestaan tehdä, ei ihan niin yksityiskohtaista kirjotusta.

Olin ite siis jotain synnytyskertomuksia lueskellu ja ottanu selvää et mitä siinä tarkemmin sitte tapahtuu. Kuunnellu kavereiden ja tuttujen kertomuksia synnytyksestä.
Silti ei siihen pysty mitenkään valmistautumaan, koska et tiedä etukäteen yhtään minkälainen sun oma synnytys tulee olemaan. Se pitää jokaisen itse kokoa, ennekun sen pystyy ymmärtämään oikeasti mitä kaikkea siinä tapahtuu.

Mulla ei ollut mitään synnytyspelkoa ja mietin vaan et kyllä se varmasti sattuu mut jokainen siitä on selvinnyt. Olin myös ajatellu, et koitan pärjätä ilman kipulääkkeitä mahollisimman pitkää.
Mun synnytys ei sitten tosiaan ollu mistään helpoimmasta päästä ja siinä meinas usko ja toivo koko hommaa loppua monee kertaan.

Neidin maailmaan tulon merkit alko sillon lauantaina 6.2 päivällä vatsakivuilla joita sit aloin epäilee supistuksiks, koska vastaavia ei ollu koko raskausaikana ja oltii jo niin lähellä loppua.
Kyselin vielä mun kätilökaverilt et oisko nää nyt niitä supistuksii ja sano et on!
No siitä alko sit jännittäminen et nytkö tullaan.
Iltaan kohti supistukset lisäänty ja kipeytyi.
Soittelin joskus siinä illalla n. klo.19 maissa sairaalaan ja kerroin kivuista.
Siinä vaihees ne tais tulla n. 10-20min välein.
Sain ohjeet pysyä kotona siihen asti kun väli olis 5 min jos kestää kipujen kanssa. Käski ottaa panadolia jos tuntuu siltä.

Siinä sit vaan kärvistelin supparien kaa ja laiteltii kamoja valmiiks jos tulee viel illan aikana lähtö.
Parin tunnin päästä mul meni limatulppa ja sit alko tulee supistukset n.5min välein ja aateltii et nyt lähetää.

Sairaalaa päästyä laitettii käyrille jotta nähää niiden voimakkuus ja tiheys ja tarkastettii kohdunsuun tilanne. Kohdunsuu oli auki vasta 1-2 cm. Eli ihan alkumeträillä oltiin.
Piti odotella pari tuntia, jolloin tilanne katottas uudestaa.
Kun yöllä katsottiin tilanne uudestaan, ei ollut tapahtunut mitään edistystä.
Kätilö näytti paikan johon päästäis lepäilee, koska kello oli siinä vaiheessa jo jtn 3-4 yöllä.
M nukku siinä sitte viereisessä pedissä ja mä en pystyny nukkumaa niiden kipujen kanssa.
Jossain vaiheessa siinä aamuyöstä mul meni lapsivedet ja menin sanoo kätilöille jotka anto mulle kuivat sairaalavaatteet, ettei tarvinu olla omissa märissä housuissa.

Mut pistettiin taas lepäämään ja sanottiin että tullaan siihen laittamaan jossain vaiheessa käyrille.
Jossain vaihees siin aamulla supistukset loppu kokonaa pariks tunniks.
M heräili siin joskus aamulla ja kyseli tilanteita.
Purskahin vaan itkuun, koska olin tosi väsyny valvotun yön ja kipujen takia.

Jossainvaihees siin aamupäivästä mut siirrettii sit osastolle lepäämään ja tarkkailtavaks.
Taas käskettii nukkuu, mut en psytyny nukkumaa.
Aina kun meinas nukahtaa tuli supistus.
Joskus iltapäivällä sit katottiin taas tilannetta ja kohduunsuu edellee vaa 2-2,5cm auki.
Siinä vaihees tuli taas itku ja epätoivo ettei vauva synny koskaa.
Illalla supistukset taas tihenty ja meijän piti kävellä ympäri sairaalaa ja kattoo kellosta väliä ja yhen supistuksen kestoa. Sit meijät siirrettii synnytys salii.
Kätilö kävi siin moikkaamas ja tsekkaamas tilanteen ja jätti sinne lepäämää.
Aamulla aletaan käynnistää jos ei tilanne etene iteksee, miltä vähän vaikutti.
Sain siinä illalla ja yöllä kipupiikin en muista enää ainetta, ja unilääkkeen 3 aikaan yöllä, et saisin ees hetken nukuttua. Siinä vaiheessa meinaa olo oli jo todella loppu. Sit olin onneks nukahtanu ja ma aamulla heräsin lääkärin herättelyyn, joka tuli laittaa kanyylia ja alettii laittaa oksitosiinia.

Sitä sitte tiputeltii ja annosta lisättii koko pv, ja silti ei meinannu mitää tapahtua.
Olin koko pv syömättä ja juomatta jos joudutaa leikkaamaan.
Aamupäivällä laitettiin vauvan päähän kiinni anturit millä sai seurattua tarkemmin vauvan sydänääniä.
Jossain vaiheessa päivää sain ekan epiduraalin, koska supistukset teki niin kipeetä. Olin yöllä koittanu ilokaasua, mut tuli vaa tosi huono olo ja meinas tulla oksennus eikä auttanu mitää, nii se loppu siihen.

Yritin siltä kätilöltä kysellä siinä syytä miksei supistukset avaa kohdunsuuta, muttei osannu sanoa.
Siinä sit suunniteltiin jo sektiota jos ei iltaa mennessä lähe syntymää, koska lapsivesien menosta jo niin kauan.
Siinä sit iltaa kohden ku mentii alko tapahtumaa editystä ja kohdunsuu oliki auennu 6cm.
Sain uutta epiduraalii edellisen loputtua.
Siitä pari tuntia nii kohdunsuu olikin auki ja siinä vaiheessa mut valtas niin helpottunu olo ku tiesin et nyt ollaan jo lähellä. Enää pitäis pusertaa se vauva ulos.

Parin ponnistelujen jälkee, huone pamahti täytee porukkaa ja sanottii vaa et nyt on kiire saada vauva ulos, koska sykkeet oli laskenu niin roimasti.
Mä en keskittyny yhtää mitä siel tapahtu vaan ainoastaan siihen et keskitän mun kaikki voimat ponnistamisee.
Revittii imukupilla ja muuta mukavaa ja viimein muutamien ponnistuksien jälkee näin kuinka vauva olikin siinä. Purskahdettii molemmat itkuu ja se hetki oli niin epätodelline ja sanoinkuvaamaton.
En voinu uskoa et nyt se on vihdoin ohi, parin pv tuska ja saadaa meijän rakas viimein sylii.
Maailman hienoin tunne ja meinaa tulla vielki itku ku mietin sitä hetkeä.<3

Terve pieni tyttö mitoin 3060g ja 50 cm saapui viimein maailmaan klo.19,26 maanantaina 8.2, ja tarkasti laskettuna päivänä vielä.

Synnytyksen jälkeen mulle sitten kerrottiin miksei synnytys käynnistynyt luultavasti normaalisti. Vauva oli virhetarjonnassa ja tuli ulos otsa edellä. Pää siis kaksinkertaisen kokoinen ja se syy myös sykkeiden laskuun ja kiireeseen saada pian ulos.
Vauvan päähän jäi imukupista jäljet joita ensin vähän säikähin, koska näytti aika hurjilta, mut ne parani tosi nopeesti, ihan muutamissa päivissä oli jo lähes poissa. Ruvet kesti pitkään.

Siitä sit siirryttiin perhehuoneeseen tutustumaan nyyttiin<3





Mulle ei jäänyt mitään synnytyspelkoa eikä traumoja mitä ihmettelen kyl itekki vaikka niin rajua hommaa se oli. Synnyttäisin vaikka heti uudestaan, se kaikki kipu ja tuska on tuon pienen ihmisen arvoista ja sen kaiken koettelemuksen unohti sillä sekunnilla kun näki oman lapsen ja sai hänet syliin.

Eli haluan vielä kyllä ainakin yhden lapsen.
En ihan vielä, mutta tässä lähivuosina kyllä :)

Torstaina päästiin sitten kotiin ja siitä alkoi meidän täysin uusi elämä uuden tulokkaan kanssa<3




<3A

3 kommenttia:

  1. Voi ihanuus !! Oli mukava lukea sinun kokemukset synnytyksestä.

    Kaikkea ihanaa teille ja onnittelut vielä rinsessasta <3 !

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa, vaikka rankkaa se varmasti olikin! Paljon onnea vauvasta <3 Kiinnostaa ehdottomasti kuulla, kuinka arki alkaa rullaamaan uuden tulokkaan kanssa :)

    VastaaPoista
  3. Rohkeaa, että uskalsit jakaa tarinasi. <3 Onnittelut vielä pikkuisesta!

    VastaaPoista